Hyvät ystäväni menivät naimisiin pari vuotta sitten ja vihkiseremoniassa tuomari puhui, kuinka tärkeitä tunteet ovat. Sekä negatiiviset että positiiviset tunteet osoittavat, että henkilö välittää toisesta. Kaikista pahin tilanne puhujan mukaan on välinpitämättömyys, tila jossa mikään ei tunnu miltään.
Satuin tänään löytämään sattumalta Simon Sinekiltä lainauksen, joka tiivistää aika hyvin, että kyseisen tuomarin sanomat sopivat oikeastaan mihin vaan. Se myös osoittaa, mistä työelämässä on lopulta kyse: tunteista ja luottamuksesta.
"When people are financially invested, they want a return. When people are emotionally invested, they want to contribute."
Jos ihmisen työ herättää tunteita, negatiivisia tai positiivisia, hän haluaa vaikuttaa työhönsä. Hän haluaa kehittää sitä paremmaksi. Vaikka tunteet ovat negatiivisia, ne silti osoittavat, että työstä välitetään. Työn eteen halutaan tehdä töitä.
Kun ihmiset haluavat kehittää työtään, heillä pitäisi olla siihen mahdollisuus. Ja samalla loppujen lopuksi liian harvalla on tämä mahdollisuus. Asiasta on tutkimuksia arkistokaupalla, mutta tuorein Suomea koskeva tutkimus on Mark Royalin ja Tom Agnew'n kirja, josta kävi ilmi, että puolet suomalaisista kokee etteivät he voi vaikuttaa työhönsä.
Tämän seurauksena lopulta hyvätkin ideat jäävät prosessin rattaisiin, missä ne vesittyvät pala kerrallaan kunnes lopulta unohtuvat. Mistä seuraa, että ideoita ei tuoda enää esille, luovuus kärsii ja ennen pitkään ei enää olla sitoutuneita. Ja kaikki tämä sen takia, että ihmisiin työpaikoilla ei luoteta. Heille ei anneta tilaa kehittää omaa työtään, olipa se sitten vaikka puhelinmallin valitseminen oman maun mukaan.
Tuloksena on kuolleet tunteet, välinpitämättömyys, aamujen laskeminen ennen loman alkua ja "mä oon vaan töissä täällä" -asenne. Kuka voittaa silloin? Ja mitä tämä tekee terveydelle ajan mittaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"On helppoa olla hiljaa ja valittaa. Todellista rohkeutta vaatii asiaan puuttuminen" Kommentoi.