Iisakin kirkoja rakentamassa

Matka vai päämäärä? Matkalla nähtävät ja koettavat asiat vai päämäärässä odottava palkinto ja kaiken täyttymys? Olen pyöritellyt näitä kysymyksiä blogissani useaan otteeseen, päätyen usein tulokseen, että matka on aina tärkeämpi kuin päämäärä. Ja vapaus valita kuinka tekee matkansa johtaa aina nopeammin, paremmin ja mielekkäämmin päämäärään. 

Pari viikkoa sitten löysin tekstin, jossa pyydettiin unohtamaan oikeastaan koko päämäärä. Kuulema vain näin henkilö voi nauttia matkasta, on matka sitten työtehtävä, juoksulenkki tai vaikkapa lasten kasvatus. Tekstin mukaan tämä on myös parhaiden tulosten takana. Aitona konsulttina luin artikkelin, kirjoitin siitä ja unohdin sen sen jälkeen. Mikäli olisin pitänyt artikkelin mielessä, olisivat kaksi artikkelin kirjoittanutta seurannutta viikkoa olleet mielekkäämmät.

Tällä viikolla nimittäin tapahtuu kaksi suurta asiaa. Huomenna lanseerataan yksi työurani suurimmista projekteista. Lisäksi jään perjantaina isäkuukaudelle. Projektin lanseeraus on vaatinut luonnollisesti suuren määrän valmistelua ja viilaamista. Projektiin liittyvä työ on keskittynyt siihen, että kaikki on huomenaamulla klo 8 valmiina lanseerausta varten. Samalla kuitenkin asiat, jotka ovat tehneet projektista niin antoisan (tekemisen vapaus, mukava tiimi, oikeasti tärkeä ja kiinnostava aihe) ovat unohtuneet maalia kohti juostessa. Matkasta on tullut nauttittua moneen kertaan, mutta maalin jo näkyessä matkan teon ihanuus on unohtunut. Mikä on näkynyt stressinä.

Sama on oikeastaan pätenyt isäkuukauden aloittamiseen (ja tämä taitaa päteä kaikkiin lomien alkuun). Vaikka ihminen nauttii työstään, sieltä poisolo aiheuttaa luterilaisessa sielussa pienen tunteen, että toimiikohan kaikki poissaollessa. Aivan varmaan toimii. Mutta tuo poissaolon vaikeus saa aikaan tunteen, että kaiken on oltava valmiina ennen toimistolta poistumista. Mistä seuraa taas, että matkasta (eli työnteosta) nauttiminen unohtuu, keskittyminen kohdistuu maaliin ja nautinto katoaa. Nautinnon kadotessa loma menee lomalle jäämisstressistä toipuessa.

Joten, kunnon konsulttina, en ole tehnyt sitä mistä olen kirjoittanut, mikä on näkynyt väsymisenä ja pinnan kireytenä. Pohtiessani kahta viimeistä viikkoa olen myös pohtinut miksi maalin saavuttaminen ja viimeiset metrit ovat niin vaikeita. Tämä johtuu toisesta asiasta mistä olen paljon kirjoittanut: virheiden pelosta. Maalin lähestyessä ihmiset alkavat alitajuisesti pelkäämään, että entä jos maali ei olekaan se oikea? Entä, jos projekti ei lähdekään käyntiin? Entä, jos isäkuukausi ei olekaan sitä mitä halusin sen olevan? Entä, jos isäkuukauden aikana menetän jotain korvaamatonta töissä? Entä, jos sekä projekti että isäkuukausi ovat kummatkin virheliikkeitä?

Tätä pohtiessani törmäsin Nilofer Merchantin artikkeliin, jossa puhuttiin periksiantamisesta. Artikkelissa kuvataan hyvin kuinka itseasiassa virheet, joksi myös periksiantaminen voitaneen laskea, valmistavat meitä aina johonkin suurempaan. Sen takia sekä virheet että myös luovuttaminen ovat voivat olla hyviä asioita:

"Life is full of twists and turns. But it also has straight stretches of open road. As each one of us has to learn for ourselves, failure can lead us to a new place. Many times that means sticking it out, pushing through, and yet, sometimes that means putting the thing down. Perseverance is needed in life to be successful, and it is wisdom that lets us know when enough is enough. Sometimes, to get where you're going, you first have to leave where you've been."

Eli loppujen lopuksi maaliin pääsyä ei tulisi jännittää tuloksen takia vaan ottaa se vastaan kaikkineen mahdollisuuksineen. Sekä hyvä että huono tulos näkyy kumpikin oppimisena ja kasvamisena ennemmin tai myöhemmin. Näin voi nauttia sekä matkasta että maalista ja olla itse onnellisempi ja tehdä muut onnelliseksi. 

Artikkelissa oli myös toinen lainaus, joka oli omalla kohdallani ehkäpä paras mitä olen lukenut koko kesänä:

"You can quit things like businesses or projects if you know they are merely one means to your passion. You know if you've done your very best to make it work. But what you can't quit is fighting for your purpose, and living, and finding new, more effective ways to bring forth your passions in the world. We can quit things, but what we can't quit is fighting for our dreams."

Mitä tapahtuu maalin jälkeen ei oikeastaan ole edes tärkeää, jos olet matkalla maaliin tehnyt asioita, joiden uskot olevan tärkeitä itsellesi, lähimmäisillesi ja yhteiskunnalle, asioita joista aidosti välität. Onko maali, josta et välitä oikeastaan edes matkan aloittamisen arvoinen. Ja vastaavasti, eikö kaikkien pitäisi keskittyä pääsemään niihin maaleihin, joista oikeasti välittävät.

Isäkuukausi on hyväksi perheelle. Projekti on hyväksi yhteiskunnalle. Maali on lähellä. Aika nauttia viimeisistä metreistä.