Onnellisuus vs. onnettomuus

Viime blogissa mainitsemani projekti on lähtenyt lentoon paremmin kuin kukaan uskalsi odottaa. Lisäksi isäkuukausi alkaa huomenna. Matkasta nauttiminen on kannattanut sillä viime päivinä olotila on ollut paljon aikaisempaa parempi. Voisi jopa sanoa, että olen ollut onnellinen. 

Mutta, jotta tietää olevansa onnellinen, tarkoittaa sitä, että joskus on ollut onneton. Ja kuten kaikki tietävät, on niin niin paljon helpompi olla onneton kuin onnellinen. Onnellisuus on universaali päämäärä johon kaikki pyrkivät ja johon pyrkimisestä on kirjoitettu hyllymetreittäin kirjoja. Onnellisuutta pidetään olemisen korkeimpana muotona ja onnellisena ollessaan ihminen alkaa pelkäämään milloin hänestä tulee taas onneton. Mikä saa aikaan onnettomuutta.

Normaalisti koko ongelmaa lähestytään positiivisuuden kautta (Miten voin olla onnellinen?). Mutta entä, jos kerrankin lähestytään ongelmaa negatiivisuuden kautta: Miten minusta tulee onneton? Kyse on kolikon kahdesta puolesta (kumpi oli ensin, muna vai kana), mutta jos onnettomuus on yleisempi ilmiö kuin onnellisuus, eikö onnettomuuden kautta kannata lähteä hakemaan vastausta onnellisuuteen?

Juuri näin ajatteli Chris Guillebeau ja listasi asioita, jotka tekevät ihmisistä onnettomia. Moni asioista on itsestäänselvyys, mutta alla omalta kohdalta kiinnostavimmat tekijät, jotka tekevät ihmisistä onnettomia:

Vertaa itseäsi muihin:  Suurin osa meistä tekee tätä todennäköisesti päivittäin ja alitajuisesti (Kenellä on suurin palkka/asunto/auto? Kuka matkustaa erikoisimmalle lomalle pisimmäksi aikaa?). Totta, tämä on harvinaisen helppo ja yleinen tapa viedä energia aivan väärään suuntaan. Jokainen ihminen on yksilö, jolla on erilainen tausta. Vertailusta ei voita mitään. 

Unohda nauttia matkasta: Olen tainnut kirjoittaa tästä jo tarpeeksi... 

Anna muiden määrittää arvosi ja päämääräsi: Arvot ovat jokaisella ihmisella yksilölliset. Jokaisella ihmisellä on mielekkäät päämäärät, jotka perustuvat arvoihin. Sen takia kunkin yksilöllisiä päämääriä ja arvoja tulisi käsitellä jokaisen omana aarteena. Valitettavasti kuitenkin tämä unohtuu (liian) usein. Ja myös itseltäni. Jokaisella henkilöllä on erilaiset tavat tehdä töitä, nähdä asioiden tärkeysjärjestys jne. Jokainen tapa on yhtä tärkeä.

Samalla, jos mietitään työelämää yleisemmin, turhan monella työpaikalla oletetaan, että ihmiset muuttavat omia arvojaan tai työnteon missiotaan työnantajan vaatimusten mukaan. Eikö asian pitäisi mennä juuri päinvastoin? Eikö kaikkien ihmisten omia arvoja tulisi arvostaa ja rakentaa niistä yrityksen menestyksen avain? Arvojensa mukaan elävät ihmiset ovat muita onnellisempia ja tekevät parempaa työtä

Valita kaikille, jotka kuuntelevat: Kun vauva hymyilee, mitä teet? Sama toimii negaation kautta. Valittaminen lisää valittamista. Mikä lisää valittamista. Valittaminen on helppoa (nimimerkillä Satun tietämään). Ongelma on, että valittamisesta harvoin seuraa muuta kuin lisää valittamista. Entä, jos valittamisen sijaan keskittyisi puhumaan positiivisesti asioista ja ihmisistä? 

Reagoi, älä aloita: Jos elämä on pelkkää asioihin reagoimista, kuinka voit nauttia matkasta tai määrittää omat päämääräsi? Miten voit tietää mihin matka on viemässä tai mikäli reittisi on oikea? Eikö parempi, myös työelämässä, olisi joskus jättää reagoimatta asioihin ja käyttää sekin aika itselle tärkeiden asioiden aloittamiseen? Eikö tällöin asiat olisi arvojen mukaiset ja matkakin oman näköinen?

Oikeastaan on todella helppoa olla onneton. Mutta, jos miettii Guillebeaun listaa, on myös todella helppoa olla onnellinen. Riittää, että kuuntelee itseään, ei anna muiden määrittää elämän suuntaa ja puhuu asioista positiivisesti. 

Pieniä ja helppoja asioita. Joista ei tarvitsisi kirjoittaa satojen sivujen kirjoja tai laskuttaa tuhansia konsultointina. Riittää, että jokainen keskittyisi perusasioihin. Perusasioista tulee perusmiehen onnellisuus.