Elämänhallinta

"Elämänhallinta on käsite, joka sulkee sisäänsä kaikki ihmisen elämän osa-alueet: työn, sosiaalisen aseman, asumisen, perhetilanteen, terveyden, työkyvyn ja muut elämisen voimavarat. Koska määritelmän sisältö on periaatteessa avoin, ajatus elämän hallitsemisesta kokonaisuudessaan on utopistinen." (Wikipedia)

Olen viime iltoina pyöritellyt edestakaisin Jerry Seinfeldin uusimman sarjan, Comedians in cars getting coffee, jaksoja. Äärimmäisen tiivistettynä sarjassa on kyse koomikkojen kahvitteluhetkistä ja tyhjänjauhamisesta. Itse kahvitteluhetkien seuraaminen on mukavaa, mutta sarja toimii yllättävän hyvin myös, koska siinä pohditaan paljon elämän peruskysymyksiä. Eräs näistä peruskysymyksistä on, että miksi yritykset ja ihmiset muodostavat organisaatioita? Miksi ihmiset muodostavat asetelmia, joissa toiset määräävät toisia?

Lähtökohta Seinfeldin ja kyseisen jakson vieraan, Joel Hodgsonin, keskustelulle organisaatioista on se, että kumpikaan herroista ei koskaan ole tehnyt "oikeita" töitä toimistossa. Mistä luonnollisesti seuraa se, että he pystyvät kyseenalaistamaan monia asioita, joita muut eivät arjen puurtamisen lomassa ajattele. Kuten esimerkiksi esimies-alaissuhde. Seinfeldin ja Hodgsonin mukaan organisoituminen ja ihmisten asettelu eri tasoille on täysin käsittämätön ilmiö, sillä sillä pyritään hallitsemaan jotain hallitsematonta: Elämää. 

Työn ja varsinkin organisaatioiden ajattelu osana äärimmäistä elämänhallintaprojektia on mielenkiintoinen näkökulma. Ihminen lähtökohtaisesti pyrkii minimoimaan elämiseen liittyvää epävarmuutta luomalla rakenteita (lakeja, sääntöjä jne). Tämä luo turvallisuuden tunnetta. Mutta kuten kaikki tietävät, mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus. Taloustilanne vaihtelee, elämäntilanteet muuttuvat hetkessä, auto hajoaa, asuntoon tulee vesivahinko... Epävarmuutta yritetään hallita, vaikka sitä ei voi hallita, mistä seuraa turhautumista ja epäonnistumisen tunne. Miksi siis yrittää hallita mitään? Miksi luoda työpaikoilla keinotekoisia rakenteita, joilla yritetään saada elämä, ihmistä suurempaa voima, vangiksi? Eikö tämä ole tuhoontuomittu yritys alusta loppuun?

Jos tätä "elämänhallinnan" ajatusta vie eteenpäin, voiko olla, että työssäviihtymättömyys (tai -viihtyvyys) johtuu nimenomaan siitä kierteestä, joka syntyy elämän tarjotessa omia yllätyksiään ja epätoivoisen elämänhallinnan epäonnistuessa organisaatioissa? Asioita yritetään pitää mahdollisimman hyvin hanskassa, mikä ei loppujen lopuksi onnistu. Yritys pettyy, pomot pettyvät ja alaiset pettyvät. 

Lukeepa oikeastaan mitä tahansa artikkelia työssäviihtyvyydestä, viihtyvyys tulee aina takaisin muutamaan seikkaan. Hyvän työpaikan kriteerejä on yleensä vapaus työnteon järjestämiseen, matala organisaatiorakenne ja esimies, joka on enemmän valmentaja kuin käskyttäjä. Eikö noihin kaikkiin tekijöihin kuulu mahdollisimman olematon rakenne organisaatiossa, toisin sanoen elämänhallinnan jonkinasteinen luovuttaminen ja jopa jonkinlainen ajopuunäkemys? Tälläisessa työyhteisössä yksilöillä on valta yksilöinä ja hallinta pidetään minimissään. Mikä mahdollistaa nopean sopeutumisen vastaantuleviin yllätyksiin. Minkä takia työnteko on joustavaa, tehokasta ja mukavaa.

Elämä. Lyhyt sana johon tiivistyy kaikki. Kahvi, Seinfeld ja työssäviihtyvyys.