maanantai 23. huhtikuuta 2012

Mummo ja kahvikone, osa 2

Liittyen eilisen blogin aiheeseen satuin tänään löytämään Will Wilkinsonilta suhteellisen napakan kommentin liittyen muutokseen ja muutosvastarintaan:

"I think the most important thing I took away from all that time with my nose in happiness research and behavioral econ is that we overestimate the value of what we already have and so underestimate the upside of taking a chance, leaving something behind, and making a big change. Most of us end up where we are through a sort of drift. Sometimes that works out splendidly. And drift hasn’t not worked out for me. I really like what I do. But, alas, I don’t really love it. I never wanted to be a pundit or a “public intellectual.” I always wanted to be an artist of some sort and I still want that. I want to make awesome shit people love. It’s my new motto: make awesome shit people love. So here we go!"

Näinhän se taitaa mennä: On helpompi uskotella itselleen kaiken olevan hyvin nyt, koska uuteen hyppääminen on aina riski. Mutta mitä vikaa on riskissä? Ja eikö riskiin liity jotenkin aina mahdollisuus jonkinlaiseen palkkioon? Ja palkkio voi olla mitä tahansa paremman työn, uuden kahvikoneen tai uuden kuntakartan väliltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"On helppoa olla hiljaa ja valittaa. Todellista rohkeutta vaatii asiaan puuttuminen" Kommentoi.