Ristijärven mummo ja kahvikone

Kävin eilen pitkästä aikaa häissä. Sulhanen oli komea, morsian kaunis ja kaikilla oli hauskaa. Yksi illan kohokohdista oli häävalssin ja lauluesitysten lisäksi kuitenkin keskustelu niinkin hehkeästä aiheesta kuin kuntauudistuksesta. Tiivistettynä kuntauudistuksessa on kyse siitä, että moninaisista (lähinnä kuitenkin taloudellisista) syistä Suomen kuntien määrää ollaan vähentämässä 320:sta noin 70:een. 

Keskustelusta ei kuitenkaan tehnyt kiinnostavaa sen aihe (josta en suoraan sanoen ihan hirveästi edes ymmärrä). Keskustelusta teki mielenkiintoisen älynvälays, että kuntauudistus on oikeastaan valtava muutosprosessi, jossa pätee perusmuutosjohtamisen lait. Kärjistetysti sanottuna kaikki muutosprosessit kahvikoneen sijainnin vaihdoista kuntauudistukseen kun tuntuvat seuraavan samaa logiikkaa.

Ihmiset vastustavat lähtökohtaisesti muutosta, koska he tietävät mitä heillä on tällä hetkellä, mutta he eivät voi olla varmoja, mitä heillä on muutoksen jälkeen. Vaikka kaikki tietäisivät, että tämän hetkinen tilanne on huono, muutokseen liittyvän epävarmuuden takia ihmiset pelkäävät, että tilanteet muuttuvat vielä huonommaksi tulevaisuudessa. 

"Onhan tämä kahvi aivan karmeaa, mutta voittaa se silti xxx:n ja yyy:n, mitä yläkerrassa tarjotaan."

"Onhan meidän kunta konkurssissa, mutta sehän nyt on vaan päättäjien vika."

Tämän lisäksi ihmiset yleisesti ottaen inhoavat, kun joku tulee kertomaan mitä heidän pitäisi muuttaa, on se sitten kotikunnan nimi tai kahvinhakureitti. Monet pienetkin muutokset rikkovat helposti rutiineita, mistä seuraa suora vastareaktio muutosvastarinnan muodossa.

"Herrat ne vaan siirtävät kahvikoneen/kunnanrajojen paikkaa."

Kaikki muutosvastarinta pulppuaa mainituista kahdesta tekijästä. Loppujen lopuksi hyvällä viestinnällä kummankin vastarinnan lähteen pystyy murtamaan. Sen sijaan, että muutoksia sanellaan, ainakin teoriassa ihmisten osallistamiselle pitäisi päästä pitkälle.

Asiasta tekee kuitenkin mielenkiintoisen John Kotterin aikoinaan esittelemä malli muutosjohtajuudesta. Mallin kahdeksan askeleen lisäksi yksi mallin mielenkiintoisimpia havaintoja on se, että kaikki muutokset ovat mahdollisia ainoastaan, jos ihmisten tunteisiin pystytään vaikuttamaan. Kotter tiivisti asian seuraavasti:

"Näytä -> Tunne -> Muutos"

Tämän takia esimerkiksi Nokian Stephen Elop puhui tulessa olevasta öljynporauslautasta aloittaessaan Nokian nykyisen saneerauskierroksen. Kaikki voivat kuvitella millaista olisi olla palavalla öljynporauslautalla. Valitettavasti kuitenkin Kotterin mukaan suurin osa muutosviestinnästä perustuu seuraavaan olettamukseen muutoksesta:

"Näytä -> Ajattelu -> Muutos"

Ja näinhän se on. Esimerkiksi kuntauudistusta perusteellaan huoltosuhteen muutoksella ja muilla vastaavilla termeillä, joista puolet suomalaisista eivät ymmärrä mitään. Ja kun termejä ei ymmärretä, niistä ei välitetä. Ihmisille voidaan tuoda eteen satoja Excel-kaavioita, joissa pyörivät miljoonat eurot ja alaspäin menevät janat. Loppujen lopuksi ne eivät herätä tunteita ja tästä johtuen ihmiset eivät näe muutoksen tarvetta. Silti päättäjät olettavat ihmisten tajuavan muutoksen tarpeen eivätkä ymmärrä mistä vastarinta voi johtua. 

Toisella puolella taas kuntauudistuksen vastustajat puolestaan maalaavat kuvaa 90-vuotiaista mummoista Ristijärvellä, jotka eivät pääse terveyskeskuksiin ja joita kuljetetaan ympäri maakuntaa takseilla. Puhutaan kuinka kunnat A ja B ovat olleet itsenäisiä jo toista sataa vuotta. Loppukaneetissa vedotaan vielä edellisten sukupolvien historian tuhoamiseen.

Ottamatta kantaa itse uudistukseen, kumpihan näkökulma nostaa enemmän tunteita? Kummanhan näkökulman kautta uudistus on oikeasti mahdollista viedä läpi? Kuntauudistus ollaan ilmeisesti joka tapauksessa viemässä läpi. Olisikohan uudistuksen tekijöiden (ja itse uudistuksen) kannalta parempi vaikka näyttää äärirealistisen konkreettisesti mitä tapahtuu, jos uudistusta ei tehdä? Onko Ristijärven mummolla silloin edes mahdollisuutta taksiin? Miltä näyttää arki itsenäisessä konkurssikunnassa? Ainoastaan vaikuttamalla tunteisiin on oikeasti mahdollista viedä kivulias muutos läpi mahdollisimman tuskattomasti.

P.S. Eräässä yrityksessä kahvikoneen vaihto perusteltiin näyttämällä, mistä aineista vanha kone oikeasti kahvinsa teki. Uutta konetta ei vastustettu.