En lukenut loman aikana Twitteriä tai seurannut muutenkaan innovaatioihin tai työelämään liittyviä nettisivuja tai lehtiä, asioita, jotka vievät normaalista arjestani (liian) suuren osan. Tarkoituksena oli ottaa aikalisä kaikesta arkeen liittyvästä. Seuraamisen sijasta erehdyin ostamaan useammankin kirjan ja lehden, jotka liittyivät aiheisiin.
Materiaali seurasi kiltisti lentokoneen ruumassa kotiin asti ja naivisti uskoin, että kotona löydän aikaa kaikkien lukemiseen. Odotin hetkeä, että voin istua rauhassa alas ja keskittyä lukemiseen.
Informaatiotsunami iski siinä vaiheessa, kun avasin kotioven. Se valui ympäri taloa loman aikana tulleen postin seassa. Se hyökyi ylitseni, kun avasin matkalaukun. Se tuhosi parketin, kun avasin tietokoneen. Yht'äkkiä kotini lainehti tietoa, joka suorastaan aneli lukemaan itsensä. Twitter oli täynnä mielenkiintoisia artikkeleita, internet pullollaan uusia blogeja, kirjat hehkuttivat uusia näkökulmia työelämän parantamiseen ja jopa Tekniikan Maailman pääkirjoitus (!!!) koski samaa asiaa, josta kirjoitin ennen lomaa.
Tuloksena oli päätöntä kimpoilua tietokoneen, lehtien ja kirjojen välillä ja jämäkkä päänsärky.
Aloitanko lukemisen kirjoista? Ei, niiden sanoma on ajatonta. Mutta, kun niistä olisi eniten apua niin töissä kuin kotona. Ja joskus niidenkin lukeminen on aloitettava.
Aloitanko lukemisen uusimmista blogeista? Ei, ne eivät ole enää uusia. Mutta onko viikon vanhan teksti oikeasti vanha? Voinko edes tietää, mistä ihmiset puhuvat ellen edes nopeasti selaa niitä läpi?
Aloitanko lukemisen Twitteristä? Ei, siellä on liikaa tietoa ja sitä pitäisi taas päivittää enkä millään jaksaisi. Mutta toisaalta tieto on nopeasti omaksuttavassa muodossa. Ja kauan muka uudelleentwiittaus vie aikaa?
Aloitanko lukemisen lehdistä? Ei nyt oikein tuntuisi siltä. Mutta kohta on toukokuu ja lehdet eivät ole enää silloin uusia.
Lisäksi opintoihin pitäisi lukea ja jossain välissä kärsiä aikaerosta ja nukkua. Kimpoilun seassa takaraivossa oli myös painostava tunne töihin paluusta.
Kimpoilu kesti lopulta reilun tunnin, jonka jälkeen homma ei enää tuntunut hauskalta. Oli aika tehdä päätöksiä:
- Twitterin seuraaminen alkoi nollasta tänä aamuna. Vanhat viestit saivat jäädä rauhaan. Jos siellä oli jotain tärkeää, se nousee uudelleen esiin. Sama koski blogeja.
- Yli viikon vanhat lehdet paperinkeräykseen. Uusimmat esille ja lupa itselle, että kaikkea ei tarvitse lukea.
- Kirjat tärkeysjärjestykseen ja lukeminen sivu kerrallaan silloin kuin on aikaa.
Luopuminen oli rankkaa, mitä kaikkea tietoa menetinkään? Entä, jos "kadotetusta" materiaalista olisi löytynyt timanttinen blogiaihe? Mutta luopuminen vei myös tsunamin mukanaan. Parkettikin oli kunnossa. Lukeminen oli hauskaa ja päänsärky katosi.
Ehkä sama lähestymistapa tekisi myös töihin paluusta loman jälkeen helpompaa. Ehkä olisi paikallaan vaan tuhota kaikki loman aikana tulleet sähköpostit ja aloittaa joka kerta arki nollasta. Jos jonkin asia on oikeasti tärkeää, sen olettaisi nousevan esille myös ilman viikkoja vanhoja sähköposteja. Jos asia on ollut oikeasti tärkeä, miksi sen toteuttamista/ratkaisua on pitänyt odottaa lomailijan paluuta? Miksi töihin palaajan pitäisi kärsiä sähköpostitsunamista? Ai niin unohdin, sähköpostin tärkein tarkoitus töissä on suojata postin lähettäjä syyllisyydeltä, jos jonkin menee vikaan. "Etkö muka lukenut mun meiliä asiasta, jonka lähetin kolme viikkoa sitten, kun olit lomalla?" Ja näin lomalta paluu stressaa yhtä paljon kuin sinne jääminen ja loma ei olekaan loma.
P.S. Blogi palaa arkeen tämän viikon aikana, materiaalista ei ainakaan pitäisi olla pulaa.
P.P.S. Alla vielä linkit tämän päivän löytöihin:
Legojohtajuus (vink vink)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"On helppoa olla hiljaa ja valittaa. Todellista rohkeutta vaatii asiaan puuttuminen" Kommentoi.