Pyörää keksimässä

Blogi on ollut luovalla tauolla jonkin aikaa lähinnä keväisen sään takia. Samalla olen huomannut, että mitä lähemmäksi kevät ja varsinkin kesä tulee, sitä enemmän ihmisen elämään alkaa siunaantumaan erilaisia aktiviteetteja. On Veikkausliigaa, viheriöiviä jalkapallokenttiä, kesän tuoksuisia juoksumaastoja ja tietenkin kaikki terassit, jotka ovat taas auki. Hääkausi polttareineen alkaa jälleen ja kaikki ystävät, joita ei ehtinyt tapaamaan talven mittaan tuntuvat tulevan vastaan kesäisen Helsingin kaduilla.

Kaikkea tätä mietin pitkin viikonloppua rantasaunaa lämmittäessä ja varsinkin tänään palatessani savunhajuisena takaisin toimiston arkeen. Toimistossa agendalla oli tärkeitä asioita (mm. selkeys, projektien johtaminen, virheistä oppiminen jne jne), joita pohtiessa meni tunti, jos toinenkin. Itse asiassa koko päivä. Päivän tärkein anti oli tajuta, että kaikki asiat, joita käsiteltiin liittyivät viestintään; siihen miten ihmiset ymmärtävät tai eivät ymmärrä toisiaan. Asiat voidaan kätkeä hienojen termien, teorioiden ja lyhenteiden  taakse, mutta loppujen lopuksi kaikki tiivistyy siihen mitä ihmisille kerrotaan ja varsinkin mitä heille ei kerrota.

Pohdinnan ohessa aloin miettimään milloin kyseisiä asioita oli pohdittu ensimmäisen kerran. Nykyisessä työpaikassa asiat olivat muistini mukaan pinnalla ensimmäisen kerran tammikuussa. Ja todennäköisesti niistä oli puhuttu myös ennen liittymistäni kyseiseen orkesteriin. 

Mutta mitä enemmän asioita pohdin (ja samalla mitä vähemmän muita kuuntelin) sitä enemmän samalla muistin. Samoja asioita oli käsitelty myös edellisen työpaikkani viikkopalavereissa hyvinkin samassa hengessä. Ja itse asiassa, kyllä, niitä oli käsitelty myös sitä edellisen työpaikan palavereissa, missä toimitusjohtaja aloitti puheensa puhumalla virheistä oppimisen tärkeydestä. Ja taidettiin niitä pohtia myös ihan ensimmäisen kesätyöpaikkani palavereissa. Tai ainakin niissä joihin kesätyöntekijät kutsuttiin.

Talven mittaan opiskelin kaiken muun toiminnan ohella aikuiskasvatustiedettä ja yhdessä artikkelissa todettiin kuinka esimieskoulutusten suurin muutos viimeiseen 20 vuoteen on se, että niitä kutsutaan nykyään esimiesvalmennuksiksi. Itse koulutusten (tai siis valmennusten) sisältö ei ole muuttunut lainkaan. Mutta jos ongelmat ovat samat kaikissa työpaikoissa, miksi niiden pitäisikään muuttua? Jos ihmiset eivät kertakaikkiaan ymmärrä toisiaan työpaikoillaan, mistä seuraa loppujen lopuksi kaikki työelämän hankaluudet, pitäisikö esimiesvalmennuksista ja johdon konsultoinnista luopua kokonaan ja keskittyä enemmän vaikkapa määrittelemään mitä termejä töissä käytetään, jotta ihmiset ymmärtävät toisiaan? Pitäisikö kaikkien johdon tai organisaatiokonsulttien loppujen lopuksi vaihtaa tittelinsä viestijöiksi, unohtaa komeat teoriat ja tutkimustulokset, lyhentää valmennukset yksipäiväisiksi ja keskittyä niissä pelkästään viestintään? Tuntuu siltä, että nykyisellään viestinnän ympärille rakentuvat ongelmat kääritään tasaisin väliajoin uusiin kääreisiin, jotta sama ratkaisu voidaan myydä uutena vuosi vuoden jälkeen. Pyörä siis keksitään uudestaan.

Toisaalta, jos 20 vuoden ajan valmennusten sisältö on ollut sama ja silti kaikissa yrityksissä pyörivät samat ongelmat vuodesta toiseen, herää kysymys onko pyörää missään vaiheessa keksittykään.  Olisiko parempi nostaa vain kädet pystyyn, tunnustaa onnistuneen viestinnän mahdottomuus ja hyväksyä tilanne? 

Jäisi aikaa enemmän jalkapallolle ja rantasaunan lämmittämiselle.

P.S. Kuulin kuikan perjantaina. On se hieno lintu.