Kulttuurivallankumous

Ei, tässä postauksessa ei puhuta Maon aikoinaan toteuttamasta kulttuurivallankumouksesta. Tässä postauksessa puhutaan samasta aiheesta kuin tuhansissa muissa blogeissa ja twiittauksissa viime päivien aikana, Greg Smithin irtisanoutumisesta Goldman Sachsilta. 

Lyhyesti tiivistettynä kyse on siitä, että Smith ei enää pystynyt elämään Goldman Sachsin yrityskulttuurissa, joka keskittyi pelkästään rahan tekemiseen. Smith ei kokenut, että asioita tehtiin enään asiakkaan edun takia vaan tärkein missio liittyi rahaan:

"To put the problem in the simplest terms, the interests of the client continue to be sidelined in the way the firm operates and thinks about making money"

Kirjoitus julkaistiin eilen ja sen jälkeen netti on tulvinut ohjeita oikealta ja vasemmalta kuinka Goldman Sach voi pelastaa tilanteen. Paras lukemani on tämä. Asian tekee kuitenkin kiinnostavaksi se, että irtisanoutumisen syy oli nimenomaan yrityskulttuuri. Hän ei irtisanoutunut, koska oli menettänyt motivaationsa. Hän ei irtisanoutunut, koska hän ei viihtynyt työssään. Hän irtisanoutui, koska hän voi pahoin töissä. Hän ei ollut ylpeä olla töissä kyseissä firmassa.

Vaikka Smithin tuskin tarvitsee mennä työvoimatoimistoon maanantaina, on hänen vetonsa rohkea ja ihailtava. Varsinkaan Suomessa yrityskulttuurista ei juuri puhuta. Se on jotain käsittämätöntä, koska sitä ei voida mitata Excelissä. Se koetaan joksikin abstraktiksi, joka nyt on sitä mitä se on. Todellisuudessa yrityskulttuuria on helppo hallita ja ohjata, jos niin halutaan. Riittää, että yrityksellä on missio ja arvot, joihin ihmiset voivat samaistua.

Ihmisissä on se hassu piirre, että he haluavat heidän työllään on merkitys, muukin kuin omistajien voiton maksimointi. Ihmiset haluavat, että asia, jonka puolesta he tekevät töitä on hyödyllistä muillekin kuin osakkeenomistajille. He haluavat, että yrityksen arvot vastaavat heidän omia arvojaan. Ihmiset haluavat rehellisyyttä, koska kaikkien meidän pitää pystyä katsomaan peiliin päivän päätteeksi. He haluavat, että yrityksen missio on muuta kuin "Tehdään aivan saatanasti rahaa, jotta saadaan matkustaa business-luokassa".

Smith ei enää pystynyt katsomaan itseään peiliin ja teki omat johtopäätöksensä. Ok, laskut pitää maksaa eikä 99,999% maailman ihmisistä ole samaa vapautta kuin Smithillä. Mutta seuraavan kerran, kun joku lukijoista etsii töitä, ehkä on paikallaan myös pohtia millaiseen kulttuurin haluan mennä mukaan. Koska kulttuuri voi myös viedä mukanaan ja silloin peilistä ei välttämättä katso takaisin se henkilö, jonka toivoisit. 

P.S. Jos mietit mikä on kulttuuri omassa työpaikassasi, kuuntele mitä kahvitunneille puhutaan. Puhutaanko siellä asiakkaan auttamisesta vai rahastamisesta?

Ja nyt käsi sydämelle

Vaihdoin ensimmäisen kerran oikeasti työpaikkaa elokuussa 2010. Irtisanoutumista edelsi noin puolen vuoden pähkäily.

"Haenko uusia töitä?"
"Mitä mahdollisessa uudessa paikassa odottaa?"
"Onko asiat oikeasti täällä niin huonosti, että haluan lähteä jonnekin muualle?"
"Mitä edes haluan tehdä?"

Työpaikan vaihto pelotti. Se vei yöunet ja se toi elämään epävarmuutta. Samalla se oli työelämäni paras veto. Siitä puuttui kuitenkin tietty rakenne, jota olisin kaivannut. Se tuntui lähinnä hypyltä tuntemattomaan, minkä halusin tehdä vasta kun mikään muu ei auttanut.

Lääke tuntematonta vastaan löytyi oikeastaan vasta tänään, kun kaiken muun säätämisen ohessa löysin ehkä maailman parhaan työtyytyväisyyslomakkeen. Toisin kuin perinteiset työtyytyväisyyskyselyt, tämä lomake keskittyy työtyytyväisyyteen yksilötasolla ja on nopea täyttää:

Kyselyn täyttämiseen ei tarvita nettipohjaista kyselyä tai miljoonan euron konsultointipalveluita. Tärkein täyttökriteeri on oma rehellisyys. Täydellinen selitys lomakkeen täyttämiseen löytyy täältä, mutta pähkinänkuoressa, jos vastaat yli viiteen kysymykseen "kyllä", olet itsellesi oikeassa työpaikassa. Alle viisi "kyllä"-vastausta ja...no, tarkemmat ohjeet löytyvät aikaisemman linkin takaa (tuossa vaiheessa voi muuten myös käyttää miksi-tekniikkaa, miksi en viihdy työssäni?).

Tärkeintä lomakkeen täytössä ja tulosten tulkinnassa on rehellisyys. Katso peiliin edes kerran puolessa vuodessa ja mieti omalta kohdaltasi, onko tämä oikea työ minulle vai ei? Jos olet tyytyväinen nykyiseen työhösi, todella hieno asia! Mutta jos et ole, asialle on tehtävä jotain. Monen työpaikan vaihdon esteenä on pelko muutoksesta ja epävarmuus mitä tulevassa työpaikassa odottaa. Mutta jos et viihdy nykyisessä työssäsi, mitä menettettävää paikan vaihdossa voi olla?

Tärkeintä johtajuutta on itsensä johtaminen. Se on helppoa. Se vaatii vain rehellisyyttä itselleen.

"Niin voi tapahtua ja piste"

Aloitetaan tämä postaus muutamalla huomautuksella:

1) En tiedä tämän uutisen kaikkia puolia, ainoastaan sen mitä olen lukenut Hesarista
2) Kohta alkava postaus ei liity suoraan ko. yritykseen, vastaavia tapauksia on tapahtunut muissakin yrityksissä
3) Käytän kyseisen yrityksen palveluita tasaisin väliajoin ja olen aina ollut tyytyväinen

Kaikesta huolimatta, niin kuin Kekkonen toteaisi, saatanan tunarit. Haluan huutaa ja raivota sillä typeryydelle, mikä yrityksessä on vallalla.

Mitä yrityksessä on mietitty, kun on päätetty aloittaa työntekijöiden muilutukset? Ehkä olen vain yksinkertainen, mutta mitä tuolla kohtelulla voidaan voittaa? Oletetaan, että työntekijä on vuotanut jotain julkisuuteen (siis oletetaan). Eikö tuossa tapauksessa voida olettaa hänellä olevan jo kopiot kaikesta tiedosta, mitä työkoneella on? Jos jotain on vuodettu, eikö oikea taho tätä asiaa hoitamaan olisi poliisi? Miksi irtisanomisen toimintamalli pitää kopioida mafiaelokuvista? Onko siinä jotain ihailtavaa? Olisiko mahdollisesti voinut olla joku hieman parempi tapa hoitaa asia? Tapa, jolla olisi ollut täysin samat lopputulokset, mutta joka ei olisi noussut otsikoihin. Tapa, josta ei itäisi pelon ilmapiiriä yritykseen. Tapa, joka kunnioittaisi ihmisoikeuksia.

Mietitään hieman tätä aamua kyseisen yrityksen toimistolla. Aurinko nousee ja kellokortit viuhuvat. Työntekijät tapaavat kahviautomaatilla hieman naureskellen ja asialle päätään puistellen. Asia yritetään unohtaa ja pyyhkäistä se maton alle.

"Eihän tämä koske meitä, se oli se toinen".

Väki palaa töidensä ääreen, Excel aukeaa ja ruokatunnin odotus alkaa. Samalla kuitenkin kaikkien työhön on tullut pelko. Epävarmuus tunkeutuu pikkuhiljaa paidan alle.

"Uskallanko spämmätä työkaverilleni kuinka nihkeä päivä on tulossa?"
"Seurataanko meidän netin käyttöä tai meilejä?"

Kuinka moni työntekijä pelkää tästä lähtien firman sisäistä poliisia? Epävarmuus näkyy siinä, että moni eksyy työnsä ohessa Oikotielle ja Monsteriin. Ehkä siellä olisi jotain muuta tarjolla? Riskejä ei oteta, koska pelätään. Kun riskejä ei oteta, kukaan ei edes ehdota uusia toimintamalleja. Miten käy kehitykselle? Ai niin, kyseessä on monopoli joten kuka välittää kehityksestä.

Joku työntekijöistä löytää uusia töitä ja irtisanoutuu. Yritys alkaa etsimään työntekijälle sijaista. Yritys maksaa itsensä kipeäksi, jotta saa ilmoituksen sunnuntain Hesariin. Hakevatko parhaat kandidaatit yritykseen, jossa on sisäinen poliisi valvomassa työntekijöitä? Hakevatko parhaat kandidaatit yritykseen, jonka nykyisetkään työntekijät eivät ole sitoutuneita? Lykkyä tykö vaan.

P.S. Jos yrityksessä on oma turvallisuusosasto, olettaisi sieltä löytyvän myös viestintäosaston, joka ei päästä turvallisuuspäällikköä julkisuuteen naureskelemaan asialle.

P.P.S. Miksi ihmeessä missään yrityksessä on turvallisuusosasto sisäisenä poliisina? Mitä jo osaston olemassaolo kertoo yrityksestä?

P.P.P.S. Näköjään yritys on antanut jo vastineen. Vastine tekee toteutetusta toimintatavasta vain vastenmielisemmän. Jos työntekijälle ei enää löydy tekemistä, miksi käyttää sisäistä poliisia (haluaisin sanoa sisäistä Stasi, mutta en sano)?

Tekemisen iloa

Vietin tänään töissä ehkäpä tähän astisen urani parhaan iltapäivän. Ei, iltapäivään ei kuulunut ylennystä, palkankorotusta, kartingia, värikuulasotaa, shampanjaa tai vaahtokarkkeja. Sen sijaan iltapäivästä oli neljä tuntia varattu suunnitteluun. Ei, se ei tarkoita, että olisin istunut kokoushuoneessa kymmenen muun henkilön kanssa ja ollut hiljaa sillä aikaa, kun jonkinsortin manageri olisi pyytänyt ideoita, jotka hän voi myydä eteenpäin omissa nimissään.

Sen sijaan istuin työpöydällä tussi kädessä. Neljä tuntia putkeen. Imppauksen sijaan keskityin kirjaamaan kaikki ideat mitä kolmen hengen tiimimme suinkin keksi fläppitaululle ja aikatauluttamaan kaikkien ideoiden toteutuksen. Lähtökohta oli se, että kaikki ideat, jotka saamme päähämme toteutetaan (okei, kunhan ideat liittyvät edes jotenkin yrityksemme vuositavotteisiin). Neljän tunnin palaverin päätteeksi kaikki sitoutuivat toteutukseen ja ensimmäisiin tuloksiin sovittiin palattavan kahden viikon päästä.

En ole koskaan kokenut samanlaista vapauden tunnetta. Periaatteessa meillä oli vapaa taulu, johon saimme alkaa piirtämään mitä tahansa toimenpiteitä, joita koimme oikeiksi. Vapautta seuraa vastuu (tässä tapauksessa aika suurikin), mutta toisaalta vastuu sitouttaa. Ja kaikki tiimimme jäsenistä tietävät, että jos jokin menee pieleen, samanlaista vapautta ei kannata enää pyytää. Mutta, kuten kaikki konsultit tykkäävät kliseisesti sanoa, positiivisesta asenteesta seuraa positiivista toimintaa. Tämän takia uskon myös tuloksiin. Ja jos henkilö voi itse määrittää kuinka saavuttaa tavoitteensa ja luoda omat toimintatapansa, miten paljon motivaatiota se antaakaan! En yksinkertaisesti tajua miksi yritykset syytävät miljoonia tulospalkkioihin, kun vapautta antamalla voidaan saavuttaa sama sitouttava vaikutus. Ja mikä on vapauden hinta? Nolla euroa.

Ok, tunnustan olevani tällä hetkellä etuoikeutetussa asemassa vapauden suhteen, sillä 50% suomalaisista kokee, että heidän luovuuttaan rajoitetaan töissä. Mutta onko asioiden oltava näin? Eikö kaikilla työntekijöillä pitäisi olla oikeus samaan vapauden tunteeseen? Jos henkilö on tehtäväänsä pätevä, eikö paras keino hänen motivoimiseensa olisi työskentelyvapauden antaminen? Tavoitteet on saavutettava, sen kaikki tietävät, mutta onko pakko aina määritellä tie tavoitteisiin? Eikö se ole varma tapa tapaa kaikki innovaatio ja luovuus, mikä henkilöillä on? Ja jos luovuus tapetaan, miten koskaan voidaan luoda mitään uutta ja saada kasvua? Miten työssä viihtymistä voidaan edes yrittää tavoitella, jos kokee itsensä vain suuren koneen mutteriksi? Kehittyminen on mahdollista ainoastaan oppimisen kautta ja oppiminen on mahdollista vain jos ympäristö sallii oppimisen ja luovuuden.

Loppuun pakollinen Harvard Business Review-lainaus, tällä kertaa Nilofer Merchantilta:

"Opposite of innovation isn't execution. Opposite of innovation is when orgs demand you know answer by X, and measures by Y"

Luovuutta prkl!

Koska työssä ja perheessä ei ilmeisesti ole tarpeeksi haastetta, olen muun toimen ohella pyrkinyt lukemaan aikuiskasvatustiedettä avoimessa yliopistossa. Aihe on erittäin kiinnostava, kunhan siihen perehtymiseen löytyisi vaan enemmän aikaa.

Erään tehtävän palautus deadline on tänään ja luonnollisesti koko tehtävä oli vielä pari tuntia sitten levällään. No tehtävä on nyt palautettu, mutta noiden tuskaisten tuntien aikana mieleen tuli monta asiaa, joita aikuiskasvatustiede voisi tuoda ihan perustoimistoduunareille (jos aikuiskasvatustiede puhuisi asioista oikeilla eikä akateemisilla nimillä). Alla luovat muistiinpanot noista asioista:

Jotenkin kaikki liittyi oppimiseen, kasvamiseen ja kehittymiseen. Organisaatiot ja ihmiset eivät voi kehittyä, jos eivät suostu aktiivisesti oppimaan. Tai jotain vastaavaa. Katsotaan, jos noista luovuuden huumassa tehdyistä muistiinpanoista saisi uutta matskua blogiin ensi viikolla :)

Miksi?

Bloggaajaurani on kestänyt nyt noin viikon. Ottaen huomioon aikaisempien projektieni elinkaaren, tämänkin on jo saavutus.

Blogissa on tähän mennessä esitetty oikeastaan pelkästään kysymyksiä joihin olen jättänyt vastaamatta (yleensä koska en tiedä vastausta). Vastausten vähäisyys on välillä tuottanut morkkista, mutta onneksi löysin tämän artikkelin (jälleen kerran) aamubussissa. Artikkelin ydin on, että kaikkien ongelmien ytimeen pääsee kysymällä viisi kertaa "miksi?". Mitä enemmän kysellään, sitä enemmän ihmiset joutuvat miettimään perusasioita ja sitä helpompi ongelmiin on löytää ratkaisu. Artikkelin lopussa todetaan juhlavasti, että tämän kyselytekniikan avulla ihmiset sitoutuvat paremmin, yritykset kukoistavat ja maailma käytännössä pelastuu.

Todellisuudessa vaikutukset ovat lienee pienempiä. Mutta tehkää perjantai-iltapäivän kunniaksi seuraava harjoitus: Mikä on suurin ongelma tai haaste, joka odottaa pöydällänne ensi viikolla? Sen jälkeen käyttäkää tätä kyselytekniikka haasteen voittamiseen. Tulokset voivat olla yllättäviä.

Sanaa toimistoille

Tämän päivän blogipäivitys tulee äänen muodossa. Nyt kun istut Excelin/Wordin/PowerPointin ääressä avokonttorissa, laita hetkeksi kuulokkeet koneeseen kiinni ja kuuntele eilinen Radio Helsingin kyselytunti. Hyvää tarinaa tarjolla.