Tekemisen iloa

Vietin tänään töissä ehkäpä tähän astisen urani parhaan iltapäivän. Ei, iltapäivään ei kuulunut ylennystä, palkankorotusta, kartingia, värikuulasotaa, shampanjaa tai vaahtokarkkeja. Sen sijaan iltapäivästä oli neljä tuntia varattu suunnitteluun. Ei, se ei tarkoita, että olisin istunut kokoushuoneessa kymmenen muun henkilön kanssa ja ollut hiljaa sillä aikaa, kun jonkinsortin manageri olisi pyytänyt ideoita, jotka hän voi myydä eteenpäin omissa nimissään.

Sen sijaan istuin työpöydällä tussi kädessä. Neljä tuntia putkeen. Imppauksen sijaan keskityin kirjaamaan kaikki ideat mitä kolmen hengen tiimimme suinkin keksi fläppitaululle ja aikatauluttamaan kaikkien ideoiden toteutuksen. Lähtökohta oli se, että kaikki ideat, jotka saamme päähämme toteutetaan (okei, kunhan ideat liittyvät edes jotenkin yrityksemme vuositavotteisiin). Neljän tunnin palaverin päätteeksi kaikki sitoutuivat toteutukseen ja ensimmäisiin tuloksiin sovittiin palattavan kahden viikon päästä.

En ole koskaan kokenut samanlaista vapauden tunnetta. Periaatteessa meillä oli vapaa taulu, johon saimme alkaa piirtämään mitä tahansa toimenpiteitä, joita koimme oikeiksi. Vapautta seuraa vastuu (tässä tapauksessa aika suurikin), mutta toisaalta vastuu sitouttaa. Ja kaikki tiimimme jäsenistä tietävät, että jos jokin menee pieleen, samanlaista vapautta ei kannata enää pyytää. Mutta, kuten kaikki konsultit tykkäävät kliseisesti sanoa, positiivisesta asenteesta seuraa positiivista toimintaa. Tämän takia uskon myös tuloksiin. Ja jos henkilö voi itse määrittää kuinka saavuttaa tavoitteensa ja luoda omat toimintatapansa, miten paljon motivaatiota se antaakaan! En yksinkertaisesti tajua miksi yritykset syytävät miljoonia tulospalkkioihin, kun vapautta antamalla voidaan saavuttaa sama sitouttava vaikutus. Ja mikä on vapauden hinta? Nolla euroa.

Ok, tunnustan olevani tällä hetkellä etuoikeutetussa asemassa vapauden suhteen, sillä 50% suomalaisista kokee, että heidän luovuuttaan rajoitetaan töissä. Mutta onko asioiden oltava näin? Eikö kaikilla työntekijöillä pitäisi olla oikeus samaan vapauden tunteeseen? Jos henkilö on tehtäväänsä pätevä, eikö paras keino hänen motivoimiseensa olisi työskentelyvapauden antaminen? Tavoitteet on saavutettava, sen kaikki tietävät, mutta onko pakko aina määritellä tie tavoitteisiin? Eikö se ole varma tapa tapaa kaikki innovaatio ja luovuus, mikä henkilöillä on? Ja jos luovuus tapetaan, miten koskaan voidaan luoda mitään uutta ja saada kasvua? Miten työssä viihtymistä voidaan edes yrittää tavoitella, jos kokee itsensä vain suuren koneen mutteriksi? Kehittyminen on mahdollista ainoastaan oppimisen kautta ja oppiminen on mahdollista vain jos ympäristö sallii oppimisen ja luovuuden.

Loppuun pakollinen Harvard Business Review-lainaus, tällä kertaa Nilofer Merchantilta:

"Opposite of innovation isn't execution. Opposite of innovation is when orgs demand you know answer by X, and measures by Y"