Polvesta toiseen

Lopetin työviikon juttelemalla y-sukupolvesta ja sen asemasta työelämässä. Y-sukupolvi edustaa vuosien 1980 ja 1999 välillä syntyneitä, jotka ovat joko astuneet jo työelämään tai pian astumassa sinne. Y-sukupolvesta on puhuttu paljon viime aikoina (esim. Dialogi-projektin yhteydessä) useasta syystä, josta tärkein on ehkä se, että vuoteen 2020 mennessä suurin osa Suomen työväestöstä tulee olemaan y-sukupolven edustajia.

Samanaikaisesti, kun y-sukupolvi on astumassa työelämään, on herännyt huoli nuorten työssä viihtymättömyydestä. Ennätysmäärä nuoria on joko työelämän ulkopuolella tai yksinkertaisesti ei viihdy siellä (TJEU tämän päivän Hesarin Työelämä-sivut). Ne y-sukupolven edustajat, jotka ovat päässeet uransa alkuun, tuntuvat oireilevan monella tavalla välinpitämättömyyden ja masennuksen välillä (kuten kirjoitin esim. tämän blogin alkusanoissa). Odotukset, jotka työelämään ovat liittyneet, eivät täyty, mistä seuraa luonnollisesti pettymystä.

Perjantain kokouksen teema keskittyi monella tavalla ylläolevaan. Kaikki osallistujat olivat yhtä mieltä, että työelämässä on tapahtumassa muutos, koska y-sukupolvi arvostaa työssä hyvinkin eri asioita kuin aikaisemmat sukupolvet. Y-sukupolvi on lama-ajan lapsia, jotka ovat kasvaneet pätkätöiden ja yt-neuvotteluiden maailmaan. Y-sukupolvi on käynyt luokattoman lukion ja kokenut yliopistomaailman, jossa oli mahdollista päästä maisteriksi lähes käymättä kampuksella. Y-sukupolvi on tottunut vapauteen ja vähäiseen valvontaan. Y-sukupolvi on päässyt nauttimaan halpalentoyhtiöistä ja kiertämään maailmaa enemmän kuin yksikään aikaisempi sukupolvi. Y-sukupolvi on päässyt käyttämään nettiä käytännössä aina. Heitä ei ole sidottu paikkaan tai maahan, sillä kaiken on pystynyt hoitamaan myös etänä. Ja kohta heitä on enemmistö työpaikoilla.

Y-sukupolven tärkeinä pitämät arvot eivät sinänsä poikkea aikaisempien sukupolvien arvoista. Erona on, että y-sukupolvi on tottunut muokkaamaan ympäristönsä arvojensa mukaiseksi eikä päinvastoin. Y-sukupolvi odottaakin pystyvänsä jatkamaan aikaisempaa elämäntyyliään myös työelämässä. Tämä näkyy odotuksena niin sanotusta yrittäjämäisestä työstä (tosin ilman yrittäjyyden riskejä) ja työstä, jossa rakenne ei estä luovuutta ja uusilla ideoilla on mahdollisuus päästä läpi. Odotuksissa on myös mahdollistava johtaminen, jossa esimiehen tehtävä on poistaa esteitä toteuttamisen tieltä. Y-sukupolvi haluaa mahdollisuuden hengata kahvilassa läppäri kädessä töitä tehden, riippumattomuutta ajasta ja paikasta.

Kuten kaikki vähänkin aikaa työelämässä olleet tietävät, ero todellisuuden ja odotusten välillä on suuri. Perjantain kokouksen jälkeen aloin pohtimaan voisiko tämä ero selittää miksi ikäluokkani oirehtii töissä? Se maailma mihin y-sukupolvi on kasvanut ei ole sama mihin he astuvat työpaikoilla. Arvot ja kulttuuri eivät kohtaa. Kaikki rajattomat mahdollisuudet tuntuvat katoavan vanhoihin rakenteisiin ja prosesseihin. Uudet ideat kohtaavat kyynisen "Näin tää on aina tehty" -fraasin. Kahden päivän pohtiminen tiivistyi tänään paperille:

Kaiken ytimessä on ristiriita olemassa olevan järjestelmän ja uuden sukupolven välillä. Vanha järjestelmä ei sinänsä ole missään nimessä väärä. Sen kuitenkin pitää muuttua ympäristön mukana. Muutos voi tapahtua hallitusti jolloin y-sukupolvi astuu työelämään, joka tukee heidän aikaisempia kokemuksiaan ja työelämä muotoutuu heidän näköisekseen. Hallitussa muutoksessa tärkeintä on nykyisen järjestelmän avainpelaajien (=esimiehet kaikilla tasoilla) asenteen muutos kohti uutta tapaa tehdä töitä.

Toinen vaihtoehto on, että mikään ei muutu. Aikaisemmat sukupolvet jatkavat päättävissä asemissa ja jatkavat samoilla tahdilla kuin tähänkin saakka (asenne ei muutu). Y-sukupolvi jatkaa riutumistaan työpaikoilla ja downshiftaus yleistyy. Luovuus kärsii ja työpahoinvointi jatkaa kasvuaan. Ja sitten ihmetellään miksi suomalaiset yritykset eivät pärjää (kun kaikki eivät kuitenkaan voi mennä Roviolle töihin).

Kaikki tulee takaisin loppujen lopuksi johtamiseen (niin itsensä kuin muiden). Y-sukupolven edustajien täytyy tulla työelämään tietyllä nöyryydellä, sillä todellinen oppi on saatavilla aikaisemmilta sukupolvilta. Samalla y-sukupolven johtamisessa tulee ottaa huomioon, että tahdittava ja määrävä johtaminen ei toimi heihin. Kuten Dialogissa todettiin, y-sukupolvi kaipaa sparraavaa johtamista. Aivan samanlaista sparrausta mitä he saivat lukiossa ja yliopistoissa. Se vaatii, että esimies edes silloin tällöin päästää suustaan seuraavat vaikeat lauseet:

"Miten tämä sun mielestä pitäisi tehdä?"

"Kiitos"

"Hyvää työtä" 

Ei enempää eikä vähempää ja maailma paranee, Suomi pelastaa euroalueen ja pääsee jalkapallon mm-kisoihin.

P.S. Vartti blogin julkaisun jälkeen löysin tämän artikkelin. Kannattaa lukea mikäli ns. uusi tapa tehdä töitä kiinnostaa.